The Good, The Bad and The Ugly

The Good, The Bad and The Ugly on musiikkipainotteinen viihteellinen tapahtuma, jonka tarkoituksena on esiintyä ihmisille ns kaikilla mausteilla. Tarjolla on siis rokkenrollia eri karkeusasteilla soitettuna, mutta ennen kaikkea myöskin muuta silmän-, korvan- ja muidenkin aistien ruokaa, lavahäröilyjä ja yleistä hämmennystä aiheuttavaa toimintaa.

Hyvät, Pahat ja Rumat on järjestetty nyt kahteen otteeseen, ja metallimarssi alkoi juhlavasti Kokkolan Jungsborgilta 13.9.2008, joka oli kutsuvierastilaisuus. Toisen kerran musiikkia, tanssia ja paljon muuta oli tarjolla Kokkolan Akkunassa joulukuussa 2009. Kumpanakin kertana paikalla oli kuvaus- ja äänitysryhmä, eli illat tallennettiin - materiaalia löytyy mm. tältä sivustolta. Vuoden 2009 tapahtumasta koostettiin myös DVD.

Tämä sivusto toimii samalla yhteisönä niille, jotka ovat mukana puhaltamassa tuulta purjeisiin, mutta tervetulleita ovat toki muutkin kiinnostuneet, kaikille tulee olemaan katsottavaa ja luettavaa! Sivusto laajenee aikaa myöden, joten pysykäähän tutkalla!

Mistäpä tietää, vaikka The Good, The Bad and The Ugly ratsastaa ensi kerran Sinun kotikaupunkiisi... Sen tietää horisontista nousevasta savupilvestä!

GBU- iltamat Akkunassa 18.12.2010

Yhteistyökumppanit

Kommentoi